| Login
Varaa demo

Asuuko meissä kaikissa luddiitti

Tero Elsilä kirjoitti 04.06.2021

Taloushallintoliiton päivien teemana toukokuussa oli automatisointi, tekoäly ja teknologia. Tilitoimistot ovat DOKSille tärkeä asiakassegmentti, ja seurasin mielenkiinnolla esityksiä ja keskusteluita.

Monet asiat ovat olleet esillä vuosikymmeniä ja teknologia toki pidempäänkin. Koneita rikkovat luddiitit pelkäsivät 1800-luvun alussa koneiden ylivaltaa ja työskentelytapojen kaventumista.

Historia on sittemmin osoittanut, että kyse oli loikkauksesta, jossa teollinen vallankumous otti askelia.

Seurauksena modernisoitumisesta oli joissakin tapauksissa työvaiheiden tylsistyminen robottimaisiksi liikkeiksi. Chaplin kiteytytti ajatuksen kriittisessä Nykyaika-elokuvassaan mainiosti jo 30-luvulla. 1950-1960-luvulla organisaatiokehitys tukeutui aika- ja liiketutkimuksiin, managementista tultiin leadership-ajatteluun ja lean-organisaatioihin. Muodissa olevat organisaatio- ja johtamisopit vaihtuvat tiheään tahtiin.

Perinteinen tehdastyö on teollisuuden neljännessä aallossa vähentynyt ja työn kuvat ovat muuttuneet ammattiosaamisen suhteen. Silti teema on säilynyt samanlaisena. Kuinka paljon tarvitaan automatisointia, miten tehdä työskentely sujuvammaksi?

Teknoähkystä helppouteen

Tietotekniikan korostuminen kehitystyössä uhkaa pahimmillaan ihmisen unohtumisen taka-alalle.

Uusien työvälineiden ja säännösten suhteen oppiminen on jatkuvaa. Mikään ei ole pysyvää muutoksessa. Teknoähky uhkaa info- ja viestintä-ähkyn lisäksi.

Parhaimmillaan automatiikka, it-palvelut ja tekoäly ovat niin helppoja, että niitä pystyy jokainen käyttämään vaivattomasti. Tähän on DOKSissa pyritty ja asiakaspalautteiden mukaan myös onnistuttu.

Don´t shoot the messenger & message

Kasvokkainen tapaaminen on koronan myötä vähentynyt ja sijalle ovat tulleet sähköiset välineet. Viestejä, puheluita, informaatiota.

"Teollisen ajan dinosaurus puhelin on hyvä väline, mutta aina joku sieltä tyrkyttää uusia tuotteitaan."

Vaikka kiinnostavaa olisikin, niin mistä se aika.

Joku tietävä kertoi, että uusi idea kopioidaan netissä 15 minuutissa, mutta tuotteen myyminen on oma pitkä prosessinsa.

Robotiikkaa luvataan, mutta toistaiseksi vanhoilla menetelmillä toimitaan.

Myyjältä tarvitaan tilanneälyä. Tarvitaan lukutaitoa paitsi faktuaalisesta tiedosta, myös tunnelmien tulkintaa. Ilman myyntiä ei saada kuitenkaan tuotetta esille.

Yhtälailla tarvitaan ostajan osaamista, vuorovaikutusta ja työpaikan sisäistä pohdintaa mitä työvälineitä tarvitaan toimistossa. Tänään mietitty on huomenna tehty.